← Takaisin

Ulkopuolinen suunnittelija näkee kodin ongelmakohdat

26.08.2021

Kotoisasta tuttu Niina Ahonen haluaisi riisua sisustussuunnittelulta elitistisen leiman. Jokaisella on oikeus kauniiseen ja toimivaan kotiin.

”Sisustussuunnittelu on salapoliisityötä”, Niina Ahonen nauraa. Asiakkaan pään sisään pääseminen on työssä ensiarvoisen tärkeää.

”Teen todella tarkat muistiinpanot ja kirjaan ylös pienetkin nyanssit. On tärkeää tietää, mistä asiakas pitää ja mistä ei pidä. Paras palaute onkin, kun kaikki on valmista ja kuulen, että ei ole totta, ihan kuin olisin joku ajatustenlukija”, Ahonen hymyilee.

Ahonen on suomalaisille tuttu Kotoisan sisustussuunnittelijana. Televisio tuo oman lisukkeensa suunnittelijan työhön.

”Ohjelman idea on yllättää valmiilla toteutuksella. Siinä mielessä se on erilainen prosessi kuin ilman kameroita tehty asiakastyö, jossa tietysti esittelen asiakkaalle ideani koontipalaverissa ennen kuin työhön ryhdytään.”

Ohjelmaa tehdessä kilpaillaan myös aikaa vastaan.

”Aikataulu on tiukka, kun tehdään useita jaksoja peräkkäin. Itse jollain hassulla tavalla nautin siitä. Pysyn valppaana, kun on tiukka puristus päällä. Hyvä tekijäporukka on paineen alla tietysti äärimmäisen tärkeä. Meillä on tosi hyvä tiimi.”

Missä kodin liikenne ruuhkautuu?

Ahonen haluaisi riisua sisustussuunnittelu-sanasta elitistisen leiman, ja toisaalta myös ajatuksen siitä, että kyse on pelkästä värimaailmojen piipertämisestä.

”Suunnittelussa on kyse ennen kaikkea toiminnallisuudesta. Ei ole kyse siitä, minkä värinen ovi tai mikä design-valaisin olisi sopivin, vaan kyse on tarinasta taustalla: miten juuri tämän perheen arjen toiminnot missäkin kodin tilassa hoituvat. Miten keittiötä käytetään? Kuka siellä on mihinkin aikaan? Kuinka monta ihmistä siellä on yhtäaikaa? Ulkopuolinen näkee mahdolliset ongelmakohdat helpommin”, Ahonen on huomannut.

Suunnittelija puhuu kodin liikenteestä. On tiloja, kuten olohuone ja makuuhuone, joissa liikenne on suhteellisen rauhallista. Sohvalla katsotaan televisiota ja makuuhuoneessa rentoudutaan. Sitten on tiloja, kuten eteinen, joissa liikenne saattaa paikoin ruuhkautua.

”Eteisessä tapahtuu paljon. Siellä säilytetään ulkovaatteita, mahdollisesti kausivaatteitakin, siellä voi olla golfbägit ja lastenraattaat, sinne tullaan ja sieltä lähdetään. Vilkaistaan peilistä, onko ripsivärit poskilla ja otetaan vastaan vieraat. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, miten eteisen toiminnot on suunniteltu. Silti se saattaa meillä usein olla tila, joka jää vähälle huomiolle.”

Toinen vähälle huomiolle jäänyt tila on usein kodinhoitohuone. ”Omaan kodinhoitohuoneeseeni olen vaatehuollon lisäksi järjestänyt paikan, jossa voin meikata ja kuivata hiukset. Vietän siellä lopulta paljon aikaa siihen nähden, että se on ”vain” kodinhoitohuone”, Ahonen sanoo.

Lisää hyvää oloa sisustamisella

Ahoselle itselleen mieluisin paikka kotona on makuuhuone. Niitä hän myös suunnittelee erityisen mielellään, sillä hän näkee makuuhuoneissa arjen ylellisyyden potentiaalin.

”Koti on itseä varten, ja etenkin makuuhuone on vain ja ainoastaan omaa rauhoittumista, rentoutumista ja latautumista varten. Olen viime aikoina lukenut paljon siitä, kuinka sisustamisella voidaan lisätä hyvää oloa ja hyvinvointia. Tätä toivon voivani tuoda myös asiakkailleni: yksinkertaisia, pieniä asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten pystymme rentoutumaan ja rauhoittumaan. Asuinympäristö vaikuttaa lopulta todella paljon jaksamiseen, ajattelumaailmaan ja luovuuteen”, suunnittelija tietää.

Sama rauhoittavan ja hyvinvointia lisäävän tilan tavoite pätee Ahosen mukaan tietysti koko kotiin eikä pelkästään makuuhuoneeseen.

”Asiakkaiden reaktiot ovat usein todella välittömiä. Joskus perhe tulee eteisessä kyyneleet silmissä vastaan kiitellen, että heillä on niin kaunis koti nyt. Että on ihanaa tulla töistä kotiin. Se on mieletön palaute.”


Niina Ahonen on mukana Rakentaja-tapahtumissa Oulussa ja Rovaniemellä! Tervetuloa kuuntelemaan Niinan luentoja ohjelmalavalle ja tapaamaan Niinaa sisustusklinikalle. Sisustusklinikalla Niinalta voi kysyä oman kodin projekteihin apua.

Tutustu messutapahtumien omiin verkkosivuihin:

← Takaisin