← Takaisin

Pitkään odotettu työharjoittelu tapahtumien parissa toteutuu viimein – Julia aloitti työharjoittelun

24.05.2021

Tapahtumatoimiala on ollut pahasti kriisiytynyt, mutta valonpilkahduksia on jo näkyvissä etenevän rokotustilanteen sekä Suomen hallituksen exit-strategian suunnalta. Syksyn tapahtumien suunnittelu on kovassa vauhdissa ja usko toimialan avautumiseen sekä tapahtumien uuteen nousuun on suuri. 

Pohjois-Suomen Messut tarjoaa vuosittain harjoittelupaikkoja korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita tapahtumatoimialasta. Viime vuosi teki myös tähän poikkeuksen – tapahtumatoiminnan keskeytyessä jo sovittuja työharjoitteluja jouduttiin siirtämään. 

Pitkään harjoittelupaikkaa tapahtumatoimialalta odottanut Julia Sadinmaa on kuitenkin vihdoin päässyt aloittamaan työharjoittelunsa messutiimissä. Julia opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta tradenomiksi ja suuntautuu myyntiin ja markkinointiin. 

“Innostuin Pohjois-Suomen Messujen harjoittelumahdollisuudesta kuullessani, kuinka monipuolista ja luovaa työtä harjoittelussa olisi mahdollista tehdä. Harjoittelussa pääsen kokeilemaan kaikkia työn osa-alueita ja tuomaan käytäntöön laajasti koulussa oppimiani asioita. Minulle oli tärkeää päästä työharjoitteluun sellaiseen yritykseen, jossa saan ottaa vastuuta, ajatuksiani ja ideoitani todella kuunnellaan ja saan luoda niistä totta.” 

Julia pääsee työharjoittelussaan mukaan tapahtumiin, jotka päättävät pitkän tapahtumatauon. Elokuussa tiedossa on Kotiseutumarkkinat sekä syyskuussa Elä & Nauti -tapahtuma sekä Rakentaja-tapahtuma Ouluhallissa. 

← Takaisin