← Takaisin

Suomen messuala selvitti asiakkaiden mielipiteitä – seitsemän kävijää kymmenestä haluaisi jo messuille

16.06.2020

Suomalaiset messujärjestäjät ovat valmiina avaamaan ovensa heti, kun messujen järjestäminen taas sallitaan. Hallituksen linjauksen mukaisesti messutoiminnan uudelleenkäynnistymisestä saadaan lisätietoja keskiviikkona. Messuala valmistautuu käynnistymiseen julkistamalla piakkoin koko alan kattavan omavalvontaohjeistuksen. Osana turvallisuusohjelman laatimista ala tutki kävijöiden ja näytteilleasettajien toiveita ja selvitti heidän suhtautumistaan messuosallistumiseen tällä hetkellä. Peräti 74 % vastanneista kävijöistä olisi jo valmiita osallistumaan heitä kiinnostavaan messutapahtumaan.

Yhdistyksen tekemän kyselyn mukaan kävijöistä 15 % tulisi messuille heti kun ne avautuvat ja 59 % suuntaisi messukeskukseen, kun siellä olisi heitä kiinnostava tapahtuma. Vajaa viidesosa vastaajista ilmoitti vierailevansa messuilla vasta myöhemmin. Kävijöiden tunteita kartoitettaessa paluu messuille herätti yli puolessa vastaajista kiinnostusta, neljä kymmenestä vastaajasta ilmoitti odottavansa messuille pääsyä ja vain 4% vastaajista ilmoitti ajatuksen messuille menosta pelottavan heitä. Kysely lähetettiin suomalaisten messujärjestäjien asiakkaille, ja siihen vastasi 8912 messukävijää eri puolilta Suomea.

”Asiakkaiden ja henkilökunnan terveys ja turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä ja siksi olemme laatimassa ammattimaisille suomalaisille messujärjestäjille kattavia omavalvontaohjeita, joiden tavoitteena on minimoida kaikki näytteilleasettajiin, kävijöihin, henkilökuntaan, yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin kohdistuvat terveysriskit. Ohjeistus valmistuu messujärjestäjille kesäkuun aikana”, kertoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Juha Rahko. MeTa ry valmistautuu tarvittaessa myös täydentämään omavalvontaohjeistustaan aluehallintoviraston mahdollisten lisäohjeiden mukaan.

Tärkeimpänä turvallisuustekijänä kävijät pitivät sitä, että messuilla on mahdollisuus pestä ja desinfioida kädet. Oleellisena pidettiin myös väljiä kulkuväyliä, riittäviä turvavälejä ja korkeita, hyvin ilmastoituja tiloja sekä kävijämäärän rajoittamista. Asiakkaat arvostivat sitä, että liput ja rekisteröitymiset voidaan hoitaa ennakkoon netissä, kulkusuunnat reititetään ja kävijöiden sisäänkäynti tehdään porrastetusti. Kaivattiin myös omia vierailuaikoja riskiryhmille.

Suomalainen messuala pystyy hyvin vastaamaan asiakkaidensa toiveisiin. Messujen järjestämispaikat ovat suuria, korkeita ja hyvin ilmastoituja. Ne on rakennettu varta vasten suurien yleisötilaisuuksien pitämistä varten ja nyt tehostettava hygieniataso on jo lähtökohtaisesti korkea. Messujärjestäminen on Suomessa ammattimaista, osaavaa ja vastuullista. Messuilla käyminen on vähintään yhtä turvallista kuin moni jo nyt sallittu asia kuten kauppakeskuksissa käyminen. 

Suomen messutoiminta on ollut pysähdyksissä 13.3. lähtien. Messujen merkitys elinkeinoelämälle on laajalti tunnistettu ja messutoimintaa käynnistellään jo eri puolilla maailmaa mm. Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Hollannissa, Kreikassa, Puolassa ja Kiinassa. 

Messuilla lanseerataan uutuudet, tehdään kauppaa, solmitaan merkittäviä sopimuksia ja luodaan uusia, tärkeitä kontakteja. 

Normaalivuosina eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain noin 150 erilaista messutapahtumaa ja niihin osallistuu yli 1,5 miljoonaa kävijää. Osa messuista on suunnattu vain tietyn alan ammattilaisille, osa yleisölle ja osa molemmille kohderyhmille. 

Messuilla on suuri talousvaikutus ympäristölleen, varsinkin alueiden hotelli- ja ravintolatoiminnalle. Keväällä 2019 julkistettu tutkimus osoittaa, että messut tuovat järjestämispaikkakunnilleen vuosittain liki puolen miljardin tulovirran. Tapahtumien työllisyysvaikutus on yli 6 000 henkilötyövuotta.  

Suomessa messuja on järjestetty ammattimaisesti 100 vuoden ajan. 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa hyvin ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy  ja KPK Events. www.messutsuomessa.fi

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Juha Rahko, puh. 0500 499964, juha.rahko@paviljonki.fi  

← Takaisin