Ilmottautuminen

Laulaja Inga Söder pyrkii keikoillaan toimimaan musiikin lähettiläänä yleisölle: ”Joskus sitä pääsee mielentilaan, missä kaikki pelot väistyvät ja tuntuu, että saan vain välittää musiikin tunteita suoraan yleisöön.” Vaikka Söder kuvaakin lavalla olemisen olevan alituista ”taistele tai pakene” -reaktion vastustamista, kokemus on tuonut varmuutta. Välillä keikoilla sattuu myös kommelluksia, mutta eniten keikkareissuilla, sillä ajallisesti bändillä kuluu eniten aikaa tien päällä. ”Keikkabussin tuleen syttyminen nyt ainakin on jäänyt mieleen”, Söder muistelee, ”Mutta siitäkin selvittiin.”

Söder inspiroituu ihmisistä ja heidän tunteistaan. Hän on kiinnostunut mielen hyvinvoinnista sekä henkisestä kasvusta. Söder vetää myös Hengitä Hyvinvointia -kursseja. Vaikka ihmiset ovatkin nykyään tietoisempia syvähengittämisestä, ei sen toteutus ole aivan yksinkertaista. ”Useat päätyvät vain hengittämään enemmän ilmaa pinnallisesti. Kehosta pitää poistaa ensin lukkoja, jotta syvähengityksen terveyshyödyt saavutetaan”, Söder täsmentää. Syvähengitys on pohja terveelle äänenkäytölle, mutta sillä voi vaikuttaa myös immuniteettiin, aineenvaihduntaan ja stressinhallintaan.

Inga Söder Stream Carries
Inga Söder luottaa hengittämisen parantavaan voimaan.

Söder pääsee parhaiten musiikin fiilikseen, kun hän miettii kappaleen tuottamaa tuntemusta kehossaan, jota hän ilmentää kappaleen ajan. Jos Inga Söder ei toimisi musiikin parissa, toimisi hän todennäköisesti alalla, joka liittyisi hyvinvointiin tai hyväntekeväisyyteen.

Söderin elämästä nauttimiseen kuuluvat luonto, mietiskely sekä kiitollisuuden tunne: ”Koen onnellisuus-, ja kiitollisuuspuuskia esimerkiksi luontopoluilla liikkuessani tai katsellessani terassilla sadetta keinutuolissa. Tai kun löydän oikein ihanan elämänviisaan tekstin pätkän tai aforismin. Onnellisuus on myös läheisten kanssa jaettu sanaton rakkaus.”

Inga Söder on Rovaniemeltä kotoisin oleva laulaja, lauluntekijä ja laulunopettaja. Hänet tunnetaan muun muassa Tartu Mikkiin sekä vuoden 2013 The Voice of Finland -ohjelmista. Hän oli Linnan juhlien Kaartin Combon ensimmäinen naissolisti ja artistiurallaan on hän esiintynyt useiden eturivin artistien kanssa sekä arvostettujen orkestereiden solistina. Inga toimii laulun lehtorina Oulun Pop & Jazz konservatoriossa, valmentaa tulevia laulajatähtiä sekä pitää Hengitä Hyvinvointia –hengityskursseja.

Inga Söder nähdään Elä & Nauti 50+ -messuilla Ouluhallissa sunnuntaina 16.9. ja Rovaniemellä Lappia-talolla lauantaina 29.9.

Elä & Nauti 50+ -messuilla on monipuolinen ohjelmakattaus.
Seuraa ohjelmajulkistuksia Facebook-sivuiltamme.
Lue lisää Elä & Nauti 50+ messuista.