← Takaisin
Johanna Pakonen Elä & Nauti 50+ Oulu

Johanna Pakosella puhaltavat uudet tuulet

23.08.2018

Elä & Nauti 50 + Oulu -messuilla esiintyvä Johanna Pakonen elää murrosten aikaa. Syksyn aikana niin hänen bändinsä kuin yhteistyökumppaninsa vaihtuvat. Pakonen aikookin pitää lokakuun alusta lähtien keikkataukoa, jotta hän saa uuden bändinsä kanssa hiottua liitokset hyvin yhteen. Artisti kuvailee, että hänellä on aina kova vauhti päällä. ”Ei siihen inspiraation lähteeksi tarvita oikeastaan kuin kunnon yöunet ja iso motillinen maitokahavia”, Pakonen naurahtaa. Jopa laulajan ystävät kutsuvat häntä silloin tällöin suhina-Sussuksi, sillä naisella on kokoajan suunnitteilla kaikenlaista.

Pakonen kokee lavaesiintymisen jännittävänä ja kihelmöivänä, mutta vuosien varrella esiintymisestä on tullut rennompaa ja rauhallisempaa. ”Enää en jännitä ihan joka esiintymistä niin, että olisin kuin rautakanki lavalla, ja taas toisaalta enää en riehu niinkuin heikkopäinen siellä, vaan luotan enemmän karismaani ja lavapreesensiin.” Myös laulajan ääni on kehittynyt ja kypsynyt vuosien saatossa. Eri äänensävyt ovat ottaneet vahvemmin tilaa niin keikoilla kuin levyillä. Tästä Pakonen kiittää studiotyöskentelyä, sillä hän on jo parinkymmenen vuoden ajan laulanut sivutyökseen taustakuoroja muiden artistien ja bändien levyille.

Pakosen oma suosikkialbumi tuotannostaan on Niin kiire rakkauteen (2004). ”Se oli toinen albumini ja siinä kyllä onnistui aivan kaikki, kuvista lähtien. Biisit on kirjoitettu suoraan mun sen hetkisestä elämäntilanteesta ja uskon, että se kuuluu myös tulkinnoissa”, hän kertoo. Kyseisen albumin biisejä onkin kulkenut vahvasti mukana 14 keikkavuoden aikana.

Johanna Pakonen Elä & Nauti 50+ messut
Johanna Pakonen rakastaa työtään laulajana

Pakonen kertoo, että on jo pienestä pitäen kuunnellut country-musiikkia ja jos hän saisi valita minkä tahansa paikan maailmassa keikkapaikaksi, esiintyisi hän Nashvillessa, countryn mekassa. ”Vaikkei yleisö ymmärtäisi minua ja suomen kieltä, haluaisin käydä siellä esittämässä pari omaa countrypop-hittiä. Tai vaikka sellaisessa pienemmässä kuppilassa noita vanhempia country-biisejäni”, artisti tuumailee. Häneltä löytyykin tuotannostaan country-tyylisiä biisejä jo ensimmäisestä levystä alkaen.

Pakosesta kuulee, että hän nauttii työstään, vaikka siihen kuuluukin paljon raskaita matkustuspäiviä ja -öitä. Myös koti, perhe ja ystävät ovat lähellä hänen sydäntä.

Johanna Pakonen on iskelmälaulaja ja vuoden 2002 tangokuningatar. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat mm. Niin kiire rakkauteen, Älä puhu rakkaudesta ja Anna yksi yö.

Johanna Pakonen esiintyy Elä & Nauti 50+ -messuilla Oulussa lauantaina 15.9. Seuraa ohjelmajulkistuksia Elä & Nauti 50+ Facebook-tapahtumasta.

Elä & Nauti 50+ Oulu -messut Ouluhallissa 15.-16.9. Lue lisää Elä & Nauti 50+ Oulu -messuista täältä.

← Takaisin